Tähänastinen polkuni aforistikkona on ollut kevyt kulkea. Olen kirjoittanut pyynnöstä ja osallistunut kilpailuihin omaehtoisesti luoduilla aforismeilla. Selektiivinen ja satunnainen aktiivisuuteni on palkittu, olen saanut tekstini julki sekä kunniamainintoja, mainetta ja kunniaa. – Tiesithän muuten, että ironia ja itseironia, nuo kompastuttavat tehokeinot, kuuluvat kiinteästi ainakin tietyntyyliseen aforistikkaan?

Määrittele aforismi

Mikä aforismi sitten on? Asioista tavallisesti hyvin perillä oleva Wikipedia määrittelee aforismin seuraavasti: ”Aforismi eli ajatelma, mietelmä tai mietelause on tiiviissä ja lyhyessä muodossa lausuttu ajatus.

Täsmällisemmin määriteltynä aforismi on ajatuksellisesti painokas sekä tiiviisti ja tyylikkäästi muotoiltu virke tai useamman virkkeen kokonaisuus.”

Tekoäly (Gemini, you know) on samoilla linjoilla, joskaan ei hoksaa lauseen ja virkeen eroa: ”Aforismi on lyhyt, ytimekäs ja tyylikkäästi muotoiltu lause, joka sisältää usein syvällisen ajatuksen tai oivalluksen. Se voi olla joko proosamuotoinen tai runollinen, ja se voi käsitellä mitä tahansa aihetta ihmissuhteista ja filosofiasta arkielämään ja huumoriin.”

Ominaispiirteiksi tekoäly listaa seuraavat, mielestäni ihan oleelliset seikat:

• Tiivistetty muoto: Aforismi on lyhyt ja ytimekäs, ja se ilmaisee ajatuksensa mahdollisimman pienellä sanojen määrällä.
• Tyylikäs muotoilu: Aforismin kieli on usein hiottua ja eleganttia, ja se voi käyttää erilaisia kirjallisia keinoja, kuten metaforia, vertauksia ja paradokseja.
• Syvällinen ajatus: Aforismi sisältää usein syvällisen ajatuksen tai oivalluksen, joka voi herättää lukijan pohtimaan uudella tavalla.

Takerruin kuitenkin tuohon, että aforismi on lause ja tiukkasin Geminiltä, voiko aforismissa olla useita lauseita. Kyllä voi. Ja kolmesta annetusta esimerkistä kaksi oli sellaista, joissa oli vain yksi lause! Ne voivat kuulemma olla haastavampia mutta palkitsevampia kirjoittaa ja lukijan kannalta vaikuttavampia.

Vielä ei siis liene pelkoa, että aforistiikka siirtyy tyystin koneälyn kirjoittamaksi, vaikka hyvin se tuntuu jyvällä asiasta olevan.

Ettekö tiedä kuka minä olen? Miten voisittekaan, kun en tiedä itsekään. 

Tämä on yksi aforismeistani. Kaksiosainen, ensin kysymys ja siihen sitten vastaus. Alkuosa on tuttu väite, yleensähän sen kuulee, kun joku julkkis yrittää päästä jonon ohi tai saada muuta etuutta.

Tässä aforismissa kysymyksen vastaus tuo esiin uuden näkökulman. Hyvän aforismin jännite syntyykin siitä, kun vastaus on odottamaton ja yllätyksellinen.

Aforismi kertoo tekijästään myös sen, että hän lienee humanisti, joka pohdiskelee ikiaikaisia kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole oikeita tai lopullisia vastauksia.

”Tunne itsesi” oli kirjoitettuna jo antiikin Kreikan Delfoin Apollonin temppelin sisäänkäynnin yläpuolelle ja ilmaisu on liitetty myös Sokrateen filosofiaan.

Tunne itsesi – kukapa meistä siihen pystyy? Paremmin säilyy kysymys: Kuka minä olen?

No, ainakin olen kirjoittaja ja kirjoittajakouluttaja, luovan ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen ohjaaja ja lukupiirien vetäjä. Olen opiskellut kotimaista kirjallisuutta ja suomen kieltä sekä luovaa kirjoittamista.

Lukijana ja ohjaajana arvostan erityylisiä tekstejä, mutta omassa kirjoittamisessani olen tiiviin ja pelkistetyn ilmaisun ystävä. Olen julkaissut vuonna 2020 runokokoelman, jonka nimi on Kide.

Teoksen nimi todistaa tyylistäni: sana kide on mielestäni äänteellisesti ja sisällöllisesti kaunis. Kuvaavampi monikkomuoto karsiutui pois siksikin, että nimi oli jo käytössä. Kiteitä on Sylvi Kekkosen vuonna 1949 ilmestyneen mietelmiä sisältävän teoksen nimi!

Aforismin synonyymina pidetään mietelausetta, mietelmää ja ajatelmaa. Vaikka yleisesti suosinkin suomenkielisiä sanoja, mielestäni mikään noista ei täysin vastaa sanaa aforismi. Ne kuulostavat kovin korkealentoisilta, ehkä hiukan vanhahtaviltakin. Päivän mietelause on helposti ylevä ja kurottaa korkealle henkiseen kasvuun.

Mielestäni sananlaskut ovat aforismien lähisukulaisia, vähintäänkin serkkuja, vielä todennäköisemmin sisaruksia tai bonussisaruksia. Sananlaskut ovat kiteytynyttä kansanviisautta, niin että tekijän nimi on matkan varrella unohtunut, jos sitä on koskaan ollutkaan tiedossa.

Itselleni kerron toisenlaisen tarinan

Kasvoin lapsuudessa sananlaskujen ja sanontojen maailmassa, erityisesti isäni viljeli niitä. Monet ovat hänen länsisuomalaisen äitinsä peruja.

Erityisesti olen sisäistänyt sananlaskun ”Ko paljo pelkkä ni hyvi selkke.” Samaa realistista laatua edusti lausahdus: ”Kyl mailma neuvo ja lyä päi leuvoi”. Näissä viehättää elämänohjeita antavan sisällön lisäksi äänneasu, roteva lounaismurteisuus tuo ryhdin ja rytmin.

On käynyt mielessä, ymmärtäisikö muulta murrealueelta tuleva edes näitä, varsinkaan kuultuna. Ja vielä konkretisoituna: Kun paljon pelkää niin hyvin selkiää versus Ko paljo pelkkä ni hyvi selkke. Tai: Kyllä maailma neuvoo ja lyö päin leukoja versus Kyl mailma neuvo ja lyä päi leuvoi.

Mieleen on jäänyt myös isän useinkin meille jälkikasvulleen jostain syystä toistama ”Nii o ko seinil puhuis”. Hänen oma elämänohjeensa (myös jo tuolla samaisella Apollonin temppelin seinällä ollut) oli ”Kohtuus kaikessa”.

Dramaattiseen ajatteluun ja vahvoihin mielipiteisiin sitoutunutta teiniä tuo ärsytti, mutta päivä päivältä tuntuu nyt omemmalta ja viisaammalta elämänkatsomuksen ilmaisulta.

Älä valita. Ala valita.

Jos sananparsi on aforismin sisarus, slogan on puolestaan aforismin kaupunkilaisserkku: markkinoinnissa käytetty iskulause. Tässä kohtaa aforistikon polkua yritin muistella jotain huikeaa luomaani slogania yli 30 vuoden copywriter-uraltani – mutta tyhjää löi.

Mieleen palasi sentään yksi kiitosta saanut matkan varrelta oli Joulut tulevat!  Siitä pitivät niin asiakas kuin oma tiimikin. Asiayhteys on seuraava: piti saada ulkomainosjulisteiden avulla myytyä (alkoholipitoista) glögiä.

Pohjana on tuo tuttu joulu tulee jollottaa ja poikkeuksellista tässä ilmaisussa oli juuri joulujen monikollisuus. Lukuisat pikkujoulut ja se oikeakin joulu ovat tulossa, joten juomaa on syytä varata riittämiin.

Tammikuisena tiistai-iltana matkalla kutsuttuna tilaisuuteen puhumaan aforismiaiheesta oikaisin kauppakeskuksen lävitse. Ja kas: presidentinvaalien ennakkoäänestys oli tuolloin käynnissä. Äänestysaluetta rajoittivat sermit, joissa oli hyvinkin tutunoloinen julisteseinämä.

Äänestysaktiivisuuteen kehottava hälyväritys, huutomerkkivisualisointi ja selkokielinen viesti: ”Älä valita. Ala valita.” Ja huikea ammattilaisen tekemä käännös, samma på svenska ”Sluta med gnället. Påverka i stället.” Yhteiskunnallista vaikuttamista siis.

Kun kulkee avoimin mielin, on jo matkalla perillä

Minut kutsuttiin Turun Sanomien aforistikoksi vuodeksi 2018. Pesti oli jaettu toisen henkilön kanssa ja tarkoitti vuoden aikana 14 aforismia, julkaisutahti tyyppiä kerran vajaassa kuukaudessa.

Tämä systeemi toimii hyvin kirjoittajanlaatuni kanssa: selkeä aikaraja, jolloin työn pitää olla valmis eli kunnon dead line. Muutama noista Turun Sanomissa julkaistuista aforismeista on mielestäni kestänyt aikaa.

Ei rakkaus ole vaihtoehto. Se on.

Kirjallisuudessa, onpa laji mikä tahansa, aiheena ja teemana on usein rakkaus. Tämän, kuten parhaat aforismit yleensäkin, voi lukea kahdella tavalla. Ensin: Ei rakkaus ole vaihtoehto. Kielletään se, että rakkaus olisi vaihtoehto. Ei sanota mitä rakkaus oikein on, mutta ainakaan se ei ole vaihtoehto. Se on. Jälkimmäisessä lyhyessä lauseessa kyseenalaistetaan ensimmäisen totuusarvo. Eli ensin sanotaan ettei rakkaus ole vaihtoehto ja sitten sanotaan että onhan se (siis vähän kuin lyötäis päi leuvoi).

Toinen tulkintamahdollisuus on, että rakkaus vain on, se on olemassa kaiken ja kaikkien vaihtoehtojen yläpuolella, Kaikkialle ulottavana se on suurempi ja kattavampi kuin mikään muu Se on.

Lapsuuden kalliot, kiviksi kutistuneet.

Olen sanallistanut havainnon, jonka moni on tehnyt. Se mikä lapsena tuntui hurjan hurjan isolta, onkin nyt aikuisena kovin vaatimatonta kooltaan, kalliot ovat kutistuneet kiviksi. Jännite syntyy siitä, että eihän kiviaines muutu.

Aforismi syntyi vähän sen jälkeen, kun pitkästä aikaa olin käymässä lapsuudenkodin pihamaalla. Katselin kiveä, josta muistelin, että sinne oli vaikea kiivetä, kun se oli niin korkea ja jyrkkä ja iso – ja siinä se lepäsi, hyvinkin saavutettavana

Vapaus syntyy pakosta

Vielä yksi muistelma Turun Sanomissa julkaistuista aforismeista. Kevättalvella teimme koko perheen kanssa reilun viikon matkan Kolille. Mies oli peruuttanut lehtitilauksen reissun ajaksi. Juuri sinä aikana ilmestyi yksi aforismeistani.

Matkan jälkeen kyselin isältäni kyseisen lehden perään. Hän etsi sitä ja minä etsin sitä hänen kanssaan, kaikkialta hänen kodistaan, vaan eipä tuota löytynyt. Sitten parin päivän päästä isä soitti, että hän oli löytänyt lehden saunan puukorista, odottamassa sytykkeeksi pääsyä.

Seuraavalla vierailulla sain aviisin omistukseeni. Kotiin päästyäni katsoin lehden päivämäärää, se oli sama päivämäärä, kun olin junassa matkatessani saanut puhelun lakimieheltä, että olin siitä hetkestä työtön. Yritys jossa olin työskennellyt oli julistettu konkurssiin. Ja tuon päivän aforismi siis oli: Vapaus syntyy pakosta. Livet leker.

Menin metsään, tulin kotiin

Metsäaiheisten mietteiden aika oli vuonna 2018 sekä 2020 ja 2021. Metsän Aika -kalentereissa päävastuuni oli kuukausiruno ja viikkomiete. Yhteensä siis 36 metsäaiheista runoa ja 162 metsämietettä!  

On syysmetsäkylvyn aika! Metsän uumenista et palaa samana. Ja tähän ajankohtaan niin lohdullinen: Kaikki polut säilyvät lumen alla. Tai ajatteluun kehottava ja kokoaan isommaksi aukeava: Joskus metsäksi riittää yksi puu.

Lasten kasvattaja on lasten kasvattama

Tämä aforismi vuodelta 2018 voitti Lekolarin järjestämän aforismikisan ja päätyi puolestaan opettajille suunnattuun kalenteriin.

Aiheena oli kasvatus, ja neljän lapsen äitinä ja nyttemmin kuuden lapsen mummuna allekirjoitan tuon lausahduksen edelleen. Kasvatus ja kehitys on vuorovaikutteista.

Minulla on tästä todistekin: Yksi mielestäni hyvinkin aforistinen elämänkokemus on tuolloin nelivuotiaan tyttärentyttären sanallistama tieto, johon mieluusti nojaudun arjessa: ”Ei se ole hävinnyt, se on hukassa.”

Varo! Perintöpelit vääristävät kuvan.

Aforismit syntyvät enimmäkseen melko valmiina lauseina, joskin toiset vaativat sanojen pyörittelyä ja muodon hakua enemmän ja pidempään kuin toiset.

Usein aforismeihin liittyy myös kuvallisuus: näen jonkin asian ja siitä pelkästään tai jotain siihen kuvaan liitettynä syntyy aforismi. ”Varo! Perintöpelit vääristävät kuvan” on syntynyt tällä tavoin.

Vanhan peilin vinouttava ja latistava omakuva siivitti ajatukseen, että olen paljon enemmän ja paljon muuta kuin miten minut on totuttu näkemään. Ja että on hyvä välillä tarkistaa myös kriittisesti, millaisia ajatusmalleja kantaa mukanaan menneisyydestä, varsinkin itseen liittyviä ajatusmalleja.

Parkkipaikan peltimeri lainehtii. Minä kuljen rantoja pitkin.

Toinen kilpailu jossa menestyin aforismien kirjoittamisen alkuaikoina oli Turun seudun joukkoliikenne Fölin järjestämä aforismikilpailu. ”Parkkipaikan peltimeri lainehtii. Minä kuljen rantoja pitkin.”

Parkkipaikan peltimeri avautui eteeni, kun kävelin Kupittaalla ja laskeuduin loivaa alamäkeä ja valmistauduin oikaisemaan parkkipaikan lävitse. Autojen katot kylpivät auringossa. Siitä alkuosa Parkkipaikan peltimeri lainehtii.

Loppuosa Minä kuljen rantoja pitkin kertoo, että olen jalankulkija, potentiaalinen bussimatkustaja joka saattaa siis hypätä Fölin bussiin! Olen mahdollinen joukkoliikenteen käyttäjä, toisin kuin nuo henkilöautonsa parkkeerajat.

Meri ja rannat kohtaavat kuvastossa, aforismista tulee yhtenäinen ja ehkä vähän runollinenkin. Lisäksi tuo minä kuljen rantoja pitkin todistaa itsenäisestä ajattelusta, kyvystä valita oma tiensä.

Poikkeuksellisina aikoina tavallinen muuttuu merkitykselliseksi.

Korona-aikaan vuonna 2020 tuli Olohuone-nimikkeen alla Minna Joenniemen luotsaama Runoraadin aforismikerta. Katsojat saivat etukäteen lähettää omia aforismejaan, joita esityksen aikana kulki nauhana tv-ruudun alareunassa. Niistä pari juontaja nosti esiin ja kysyi studiovierailta, miten ja missä kyseistä aforismia voisi käyttää.

Lähettämäni aforismi pääsi tähän kyselyyn mukaan. Kysymys siis kuului: Missä voisi käyttää aforismia: ”Poikkeuksellisina aikoina tavallinen muuttuu merkitykselliseksi”? Kirjailija Jari Tervo vastaa tutusti virnistellen: ”Lidlin lenkkarimainoksessa.”

Toivo palaa aina. Se on bumerangi, kipinäsade ja liekki.

Pentinkulman päivät on jokakesäinen kirjallisuustapahtuma Urjalassa. Vuonna 2021 sen teemana oli toivo. Siellä oli myös Suomen Aforismiyhdistyksen järjestämä tapahtuma torilla, jossa luettiin lähetettyjä toivoaiheisia viiden aforismin sarjoja, mukana minunkin sarjani.

Toivo ei koskaan häviä. Aina se jää ja aina se voittaa. Tässä on ideana se, että sana häviää voidaan tulkita kahdella tavalla, kadota-sanan synonyymiksi ja voittamisen vastakohdaksi.

Toivo on se, mitä jää jäljelle, kun mitään ei ole jäljellä. Tämä on paradoksi, mahdottomuus: mitä voi muka olla jäljellä, kun mitään ei ole jäljellä?

Toivo on sisaruksista keskimmäinen, oppinut joustavaksi. Tässä viiden aforismin sarjan keskimmäisessä aforismissa viitataan tuttuun kolmikkoon: usko, toivo ja rakkaus. Taustalla lymyää myös kirjoittajan kokemus asemaansa lapsuudenperheessään, keskimmäisen lapsen tunne siitä, että aina sitä joustaa molempiin suuntiin esikoisen ja kuopuksen välissä.

Toivo kattaa kaiken. Nälkäiselle pöydän, vaeltajalle näköalan. Tässä tuttu ilmaisu, kattaa kaiken. Toisessa lauseessa se on käsitetty konkreettisesti pöydän kattamisena ja sitä täydentämään vielä abstraktimpi osuus, avautuva näköala.

Toivo palaa aina. Se on bumerangi, se on kipinäsade ja liekki. Myös tässä on leikitelty kielellä: palaa- ja palata-verbeillä on sama yksikön kolmannen persoonan muoto. Bumerangi palautuu heittäjälleen ja liekki palaa kipinöineen.

Kokonaisuudessa on haettu väkevää ilmaisua. Niukasti sanoja, joita on hyödynnetty mahdollisimman monikerroksellisesti ja monitulkintaisesti, vahvoja väittämiä, kuitenkin runollisesti ilmaistuina.

Purkutyötä

Kirjailija Niina Repo mainitsi minut Kauppalehti Option haastattelussaan. ”Aforistikko Riitta Suominen totesi minulle, että ehkä Anteeksianto-kirja oli minun remonttini. Jos en olisi purkanut vihaa sitä kirjoittaessani, se olisi jäänyt rakenteisiin.”

Ai että tuntui (ja tuntuu) hyvältä, kun kirjailija tituleerasi aforistikoksi Kauppalehti Optiossa!

Väsymys antaa aina väärän todistuksen.

Viime vuoden lopussa osallistuin taas Suomen Aforismiyhdistyksen kilpailuun, jossa haettiin viiden aforismin sarjaa, aihe oli vapaa.

Lähetettyjä sarjoja oli kaikkiaan lähes 160, joten koin onnistuneeni, kun oma sarjani oli seitsemän kunniamaininnan saaneen joukossa.  Oma teemani oli tällä kertaa ehkä pikemminkin toivottomuus eikä teeskenneltyä positiivisuutta aforismeihin sisälly!

Ystävällisyyskö ei maksa mitään? Maksaa se vaivan. Monille ylitsepääsemättömän.

Tämä on saanut inspiraationsa erilaisista päivittäisistä kohtaamisista, bussiin noustessa, kaupassa käydessä, asioita hoitaessa. Onneksi kovin usein se on myös paikkansapitämätön.

Kalenterini on tilikirja, joka sisältää vain muiden tulot ja menot.

Tämäkin on liioittelua, kyllä kalenterissa on omiakin juttuja ja kivoja onkin. Kalenterin vertaaminen tilikirjaan tuntui hauskalta ajatukselta, kun menot ja tulot liittyvät molempiin.  

Arvostan mielipidettäsi. Jätän sen omaan arvoonsa.

Tässä leikitellään termeillä arvostaa ja omaan arvoonsa jättämisellä. Onneksi tämä helpottuu iän myötä, kun muiden näkemykset eivät enää saa kohtuutonta painoarvoa.

Sisällöllisesti samaa sukua on aiempi luomus: Kosto: elän elämäni onnellisena loppuun asti.

Päivittäinen hemmotteluhetki: kylpy itsesäälissä.

Tämä ottaa kantaa siihen, että nykyisin pitää niin kovasti antaa aikaa ja myötätuntoa ja hemmottelua itselle. Sekä siihen, että olen luonnonlahjakkuus uhriutumisessa ja ruikuttamisessa ja pyrkimys on siitä pois, vaikka näin mustan huumorin keinoin.

Lapsena toivoin näkymättömyysviittaa. Vanhenevana naisena minulla on se.

HSL (Helsingin seudun liikennelaitos) ja Suomen aforismiyhdistys etsivät vuonna 2023 aforismeja metroihin, raitiovaunuihin ja runkolinjan busseihin. Lähetin sinne aiemmin mietiskelemäni ”Lapsena toivoin näkymättömyysviittaa. Vanhenevana naisena minulla on se.”

Paikka julkisessa liikenteessä osoittautui hyväksi alustaksi, sillä sieltä ajatus lähti lentoon ja siirtyi eetteriin. Kirjailija Roman Schatz siteerasi sitä Ylen Maamme-kirja -podcastissaan, ja vielä kunniapaikalla: sadannen eli viimeisen lähetyksen viime minuuteilla. Hän totesi: ”Tämä pysäytti jopa minut”.

Ilmeisesti tätä kautta aforismi siirtyi myös yhden rekrygaalan tunnukseksi, törmäsin siihen sattumalta LinkedInissä.

Tämäkin aforismi on syntynyt omakohtaisesta pohdinnasta. Muistan lapsena kadehtineeni Vinskiä, jolla oli käytössään näkymättömyyspulveria ja joka kykeni kävelemään seinien läpi.

Nykyhetken osuus on tuntuma siitä, että vanhempi nainen ei välttämättä yhteiskunnassamme tule nähdyksi, ei saa ääntään kuuluviin, ainakaan jos ei korota sitä. Ohi tai lävitse katsominen ja kuulematta jättäminen ilmenee siten, että mielipidettä ei oteta huomioon.

Tosin olen kuullut tästä myös hyvin konkreettisia tulkintoja: ”Muistan kun kadulla miehet eivät enää katsoneetkaan minua vaan tytärtäni.” Hyvä aforismihan sallii monta tulkintaa.

En ole talvi-ihminen enkä talvihemuli, viihdyn lämpimämmässä ja kirkkaammassa vuodenajassa. Siksi palaankin vielä toivon teemaan ja muistutukseen:

Kevät ja kevyt ovat vain yhden merkin päässä toisistaan.