Kuningaskobra

9789520408107_frontcover_final

Luin Taija Tuomisen Kuningaskobran. En keksi yhtään syytä, miksi sinun ei kannattaisi lukea sitä. Olet jo lukenut? Ehkä kannattaisi lukea uudelleen? Kuva: Tammi.

 

Ajoitus on tärkeää lukemisessakin.

Voi käydä niin, että hyvä kirja jää laimeaksi läpiluvuksi, kun se osuu käsiin väärään aikaan. Ilmassa ja elämässä on jotain mikä häiritsee lukemista, tekee siitä toisarvoista. Ei ole aikaa, halua, mahdollisuutta keskittyä ja antautua tekstin virtaan.

Mutta onneksi voi käydä täysin päinvastaisestikin. Yhdentekevien tai hyvien kirjojen ja lukuhetkien lomaan osuu huikea kokemus. Teksti saapuu juuri oikeaan aikaan ja resonoi niin kuin vain teksti parhaimmillaan voi, tiedäthän.

Taija Tuomisen viime syksynä ilmestynyt Kuningaskobra on ollut minulle tällainen lukukokemus.

Tiesin kirjailijan entuudestaan arvostetuksi sanataideohjaajaksi. Olin kuullut hänen kursseistaan niin paljon hyvää, että kestoaikeena on ollut hakeutua hänen kurssilleen kirjoittamaan. Kenelläpä itseään kunnioittavalla sitä ei bucket listia olisi?

Avoimin mielin siis tartuin Kuningaskobraan. Mielessä soi ”On piilossa viidakon, suojassa temppeliraunion valtakunta viimeinen…. ” Viidakon uumenissa on paljon tuntematonta ja pelottavaa, kertoo laulu.

Hämeen metsissä ja peltoteiden päissä on ollut paljon tuntematonta ja pelottavaa, kertoo kirja.

Alusta asti suojaisassa pihapiirissä eläneelle ihmiselle teos on havahduttavaa luettavaa.

Taija Tuomisen esikoisromaani Tiikerihai on ilmestynyt vuonna 2000. Kirja perustuu osin omaelämäkerrallisuuteen. Nyt ilmestynyt Kuningaskobrakin on autofiktiota.

Tiikerihai kuolee jos se ei ole liikkeellä, muistelee kirjoittaja.

Kuningaskobran kirjoittamista pyysi tuntemattomaksi jäänyt lukija ja tukija vuosikausien ajan. Mikäli tämä osuus kirjassa ei sitten ollut sitä fiktiota.

Tiikerihaita en ole lukenut eikä minun sitä tarvitsekaan lukea. Olen lukenut Kuningaskobran, joka on sama tarina myöhemmin, tästä hetkestä kerrottuna.

Nyt avautuu se totuus ja se muistojen joukko, jolla on merkitystä. Sellaisena kuin se kirjailijalle kirjoitushetkeen mennessä on siilautunut ja muuntunut. Muuta ei minunkaan tarvitse tietää.

Kesti kahdeksantoista vuotta, ennen kuin uskoin, että minulla on vain tämä yksi tarina kirjoitettavana. Tämä tarina, joka muuttuu ja kasvaa koko ajan. Minäkin muutun matkallani kohti jotakin. (102)

Menneisiin tapahtumiin on syntynyt – ja luotu – etäisyyttä, mutta kerronnassa ne keskustelevat ja vuorottelevat nykyajattelun ja -toiminnan kanssa. Syntyy eläviä jatkumoja, pakottomia syy-seuraussuhteiden näkyväksi tekemisiä.

Miten kuvatunlaisesta kasvuympäristöstä voi selvitä? kysyy lukija. Murtautumalla sieltä ulos vapauteen, luomalla itse oman elämänsä ja tekemällä ystävistä sukunsa, vastaa teos.

Ja kirjoittamalla. Ehkä juuri siksi kirja tuntui omalta. Sinne on niin paljon siivilöitynyt oivalluksia kirjoittamisesta: näkökulmia ja lähestymistapoja siihen, millaista tekstiä voi luoda ja miten se tapahtuu.

Sanon opiskelijoilleni, että julkaiseminen ei ole tärkeintä, vaan itse kirjoittaminen.

Sanon opiskelijoilleni, että olkaa uteliaita ja kiinnostuneita.

Sanon opiskelijoilleni, että maailma on teidän, rakastakaa sitä! (34)

Suorituskeskeisessä huomiotaloudessa minua viehättää ajatus siitä, että keskeistä on kirjoittaa, julkaiseminen jää toissijaiseksi sen rinnalla.

(Ja muistan kuitenkin samalla, että on yli vuosi siitä, kun lausuin ääneen julkaisevani runokokoelman, mainitsin sen jopa nimeltä ja taisipa mukana olla julkaisuajankohtakin. Mutta palataan tähän hei.)

Elämä on valintoja, ja me olemme sitä mitä kaipaamme, tiivistyy Kuningaskobrassa. Muistot muuttuvat ajan myötä eikä kaikkia muistojen laatikoita tarvitse avata. Kirjoittaminen on valintoja.

Kuningaskobrassa ollaan paljon kaukana, lapsuudessa se tapahtuu unelmien ja karttakirjan avulla. Aikuisuudessa matkataan konkreettisesti preerialla, ympäri Eurooppaa, Etelä-Amerikassa, Venäjällä…

Tärkeää on olla siellä etäällä, mutta vähintään yhtä keskeistä on, missä silloin EI ole: ei menneisyydessä eikä syntymäseudulla.

Oleellista on mahdollisuus, ei välttämättä edes toteutus; vapauden tunne syntyy moottoripyörän omistamisesta, ei sen ajamisesta.

”Haluan kirjoittaa siitä, että huomisesta tulee hyvä päivä, Aivan kuten tämäkin on. Haluan kirjoittaa, että synkän haudan sijaan me voimme aina valita kirkkaan ja sinisen taivaan.”(223)

Päivän biisi ei olekaan ilmeinen Kuningaskobra vaan vapauden tematiikan uljaasti ja eleettömästi esittävä  Kun tänään lähden.

 

Taija Tuominen: Kuningaskobra. Tammi 2019.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Kuningaskobra-teoksesta.

Valitsen esittelemäni kirjat – kuten kaikki aiheet – blogiini omien mieltymysten mukaan eikä kyse ole kaupallisesta yhteistyöstä. Kerron kyllä jos tilanne muuttuu.

 

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s