Tero-Petri ruudun takaa

 

tero-petri_soolona_2016

Tero-Petri kiviportailla. Kuva: Arto Albert Arvilahti.

 

Tero-Petri ruudun takaa. Turkulaisen muusikon saattoi nähdä keikalla Bar Kukassa  ikkunan takaa Kristiinankadulta tai omasta ruudustaan suorana striiminä  kuun alussa.

Meillä päädyttiin seuraamaan esitystä kotisohvalle, ja TP heijastettiin FB:n kautta TV:hen. Kotikatsomokatsojia oli viisi,  nuorimman ikä yksi vuotta ja vanhimman iän saa lisäämällä siihen useita vuosikymmeniä.

Kuulin että toisaalla omat ihmiset seurasivat myös. Siellä ruudun edessä kuulemma tanssivat yksi- ja nelivuotias. He toteuttivat kotonaan klassisen keikkakäyttäytymisen kultaisia sääntöjä: eturiviin makso mitä makso ja täysillä heti alusta.

Tero-Petri esiintyi tyhjässä Kukassa mutta oli itse täydessä kukassa, normaalin keikkamalliin.  Tilassa oli tiettävästi mukana vain välttämätön tekniikan henkilökunta. Ehkä siellä oli muitakin, emme tiedä eikä se ole oleellista.

Solisti kyllä katsoi silmiin kameran välityksellä, ja puhui yleisölle, kertoi esimerkiksi arpovansa seuraavan äänen ja sanallistikin vilpittömän ihastuksensa, kun laulu kieppui luupissa. Omassa ajantaisessa keikka-arviossaan hän arvioi presenssin hyväksi, miinusta tosin tuotti se, että sanoista ei ajoittain saanut selvää.

Kamera seurasi vakaasti ja turhia kikkailematta pelkästään artistin lavatyöskentelyä, jossa oli tuttua letkeyttä ja liikkuvuutta. Ja efektejä. Ilmapalloja ja savukone ja diskokintaat.

Olen seurannut Tero-Petrin esityksiä muutamalla keikalla, joista yksi oli samaisessa Bar Kukassa. Läsnäolon tuntu oli silloinkin vahva ja karisma täytti estradin.

Edellinen levynjulkkarikeikka oli bändin kanssa taannoin (sanavarastossani tämä tarkoittaa epämääräistä aikaa menneisyydessä, kahdesta kahteentoista vuotta aiemmin) toisessa turkulaisessa klassikossa Dynamossa. Siellä oli tiivis tunnelma, ja ne ilmapallot.

Lisäksi olen osallistunut muutamaan yksityiskeikkaan. Nekin olivat mieleen ja jäivät sinne myös. Tuomiokirkon portailla ja juhlatilaksi muutetussa maatilarakennuksessa.

Tämä striimattu keikka oli reilun tunnin mittainen ja on nähtävissä täältä. Ehdotan, että katsot sen. Eheää ja tyhjentävää raporttia ei pysty tekemään.

Biisilista oli taiten koottu. Mukana oli myös Limonadi Elohopean (1994-2004) aikaista tuotantoa. Liekkimaja on yksi suosikkini, voi miten se kulkee ja liekehtii. Bändin tuotantoon olen tutustunut vasta myöhempinä aikoina vaikka yhtye olikin kulttimaineessa jo elinaikanaan. Toinen tuon ajan esitetyistä biiseistä oli Neiti nahkahansikas.

Kuka se nainen on? aloitti illan, ja pian sen jälkeen tuli Metsämansikoita, yksi maailmankaikkeuden parhaista.

Teropetri osaa tappaa rakkaansa, aiemmalla keikalla kill your darlings -metodi kohdistui juuri Metsämansikoihin, tällä kertaa onneksi ei. (Siihen musiikkisisäpiireihin kuuluva tuttu sanoi, että muusikko saa omalla biisillään tehdä mitä haluaa ja esittää sen miten haluaa. Edustan edelleen eriävää mielipidettä.)

Tällä kertaa pyhäinhäväistys oli vieläkin suurempi. Teropetrin paras biisi on hänen tekemänsä Vastarannan valoa, jonka hän laulaa duettona Tuula Amberlan kanssa. Tuula Amberla ei ollut tällä keikalla läsnä, joten Teropetri lauloi pätkän duettoa kaverinsa  kanssa. Kaveri oli käsinukke Pertti, etäistä sukua Muppeteille, otaksuisin.

Reilun puolivälin tienoilla solisti toteaa, että kaikki visuaaliset jekut on jo käytetty, nyt täytyy vaan luottaa musiikin voimaan.

Musiikin voima kantoikin suloiseen loppuun asti. Keikka päättyy koskettavaan lauluun Rauhan aikana itkeneet naiset. He tuntevat jotain, mitä sodassa käyneet miehet eivät. Niinpä.

Näinä aikoina pystyisi katsomaan paljonkin erilaisia striimauksia, yllättävän vähän on tullut katsottua. Tuntui oikealta seurata tämä suorana.

Rock- ja popmusiikin hyvin tunteva ystäväni haastoi minut kirjoittamaan arvion keikasta, josta en pidä. Hän viittasi aiempiin kuvauksiin (Vesterinen Yhtyeineen Turussa  ja Kiitos, Hector), joista huomaa, että  olen tykännyt keikasta. Niin kuin tykkäsin tästäkin.

Luultavasti en kykene luomaan raporttia keikasta, josta en pidä. Ongelmana on paitsi se, että juuri nyt ei keikoille pääse, myös se, että en pruukaa käydä huonoilla keikoilla.

Olen siihen liian vanha. Liian vanha käyttämään aikaa johonkin sellaiseen, mikä ei palkitse tuomalla mielihyvää, onnen ja autuuden tunnetta. Yhdentekevä konsertti ei ole vaihtoehto.

Viimeinen biisi tässä kirjoituksessa on luonnollisesti Vastarannan valoa. Kun duetto on hyvä, se on hyvä. Parhaissa duetoissa on jännite, jota sooloesityksiin ei saa.

Vastarannan valon teksti on uskomattoman upea. Se sisältää ehkä kauneimman säkeen, mitä suomalaisessa laululyriikassa on koskaan luotu: Kosketuksesi kutoo verkkoaan, josta pääsee pois, jos haluaa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s