Kide

Kide-Riitta-Suominen-runot-kannet

Kide on ensimmäinen runoteokseni, se on ilmestynyt toukokuussa 2020.

Kokoelman runot ovat havaintoja hetkestä, paluuta muistoihin ja hipaisuja unista. Ne käsittelevät elämää ja kuolemaa, vanhenemista ja luopumista mutta myös ­– ja ehkäpä ennen kaikkea – toivoa, unelmia ja rakkautta.

Kide jakaantuu viiteen osastoon, jolla jokaisella on teemansa. Osaston aloittaa tunnuslause ja kuva, kuvittajana on lahjakas nuori kuvataideopiskelija Pieta Oras. Tunnuslause ja kuva johdattavat osaston sisältöön. Kirjan on taittanut Maarit Soini Walkia Designista.

Tyyli ja kieli ovat pelkistettyä, aforisminsukuista ja ilmavaa. Runot tarjoavat lukijalle tarttumapintaa ja tilaa oivaltaa, samaistua ja löytää oma kokemus.

Kokoelma koostuu pääosin parin viime vuoden aikana kirjoitetuista runoista, mutta aikajänne on huikeasti pidempi: lapsuudesta nykyisyyteen ja tulevaisuuteen kurkottaen.

Luonto on läsnä runoissa: metsät ja vedet, rantakalliot ja puistolehmusten kujat. Myös ihmisillä on olennainen osuutensa, minä ja sinä, lähellä olevat ja menetetyt rakkaat. Ja vielä niitäkin, joiden ei soisi siellä olevan.

Kide kutsuu lukijaa mukaan matkalle, polulle jolla valot ja varjot kohtaavat.

Runokokoelman lyhyt videoesittely täällä.

Kokoelman avausrunon esitys täällä.


Tilaa Kide itsellesi tai lahjaksi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen riitta.suominen@sanallistaja.fi
Kirjan hinta on 20 euroa (sis. alv.) ja postituskulut 5 euroa. Lasku tulee kirjan mukana.

kide-runot
Kide, runoja, Riitta Suominen. Kuva: Maarit Soini, Walkia Design