Marrasharmaa

marraskuu-mäntyjä

Kuva: Taina Kaarto

 

Viimeisetkin muuttolinnut

jo perillä määränpäässä.

Lehdet pudonneet aikoja sitten.

Suostun metsän autiuteen,

karsin itsekin.

 

Teen tilinpäätöstä, liikun ajassa:

mitä on ollut, mitä on mennyt,

minkä on aika lähteä ja minkä jäädä,

minkä toivon tulevaksi,

mikä tulee vaikken tahtoisikaan?

 

Olen polkujen risteyksessä

koko ajan matkalla eteenpäin

 

ja minkä tahansa polun valitsenkin

lopulta kajastaa valo.

 

Yllä on kirjoittamani tämänvuotinen marraskuun runo Metsän aika -kalenterissa. Suositelen kurkkaamaan linkin taa, sieltä löytyy ensi vuoden kalenteri.

Tiedän, että moni on tuon kalenterin kuvien ja runojen avulla paennut todellisuutta, toivon että eskapismi jatkuu nyt saatavilla olevan ensi vuoden kalenterin avulla. Taina Kaarton upeat kuvat antavat siihen mainion mahdollisuuden. Ja kuten jo tuolla yllä sanoin, olen edelleen sanojeni takana niin tämän  kuin ensi vuoden kuukausirunojen ja viikkoaforismien kanssa.

Marraskuun runon tunnelman allekirjoitan ja tunnustan todeksi edelleen. Marraskuu on oma kuukauteni, mutta ei se silti – tai ehkä juuri sen takia –  helppo ole. Marraskuussa syntyy skorppareita…

Lokakuu saattaa vielä olla kuulas, marraskuu harvoin. Joulukuussa saattaa etelässä tulla lunta, marraskuussa harvoin.

Ja se, että tuossa puhutaan tilinpäätöksestä, johtuu varmaan siitä, että syntymäni päivä ajoittuu marraskuuhun. Monella tuo pohdinta liittyy luontaisesti vuodenvaihteeseen. Vuodenvaihteen tuumaustaukoa puoltaa se, että siinä on pari päivää vapaata. Välillä kun tuntuu, ettei nykymenossa ehdi miettiä ajatuksiaan loppuun asti tai että sielu tosiaankin laahaa perässä niin, että toisinaan on istahdettava ojanpenkalle sitä vartoomaan.

Toisaalta, onko aina mietittävä niin pahuksesti, entä jos antaisi mennä vaan? No ehkä sitten kesemmällä?

Viimeisessä säkeistössä mainittu valon kajastus on tervetullut vieras. Moni varmistaa sen lähtemällä juuri näinä aikoina etelään valohoitoon. Kiehtova ajatus, mutta lento aurinkoisille alueille jäi tänäkin vuonna aikeeksi, samoin bucket listin yhäti rastittamaton kohta on Venetsia marraskuussa. Ympäristö kiittää, mieliala ehkä ei.

Hyvää mieltä on siis pidettävä aktiivisesti yllä muin keinoin. Minulle ne ovat vakiintuneet samoiksi ympärivuotisiksi konsteiksi.  Ehkäpä sinäkin voit ainakin osin tunnistaa itsesi tästä sinänsä puutteellisesta, suurpiirteisestä ja satunnaisesti järjestetystä listasta:

  1. lukeminen
  2. musiikki
  3. suklaa
  4. kahvi
  5. ystävät
  6. kulttuuririennot: a) meneminen, b) menemisen ajattelu, c) menemisen ajattelu ja sitten peruminen; näistä valitaan a, b tai c kulloisenkin mielentilan ja jaksamisen mukaan
  7. metsään meneminen
  8.  muu, mikä?

 

Sitäpaitsi armaalla marrasharmaalla on vankkumaton kannattajakuntansa, antakaamme ääni myös heille. Ei ulinaa syksyn synkkyydestä, sanovat he. Maailma on niin selkeän graafinen, sanovat he. Siitä saa niin hyviä lauluja, sanovat he. (Korvamato mar-ras-kuuuu on täysin lukijan omassa päässä.) Harmaan sisin on vihreä, kasvuun ja valoon kurkottava, sanovat he.

Olipa käsityksesi marraskuusta mikä tahansa, pian se on ohi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aluksi

ballpen-blank-desk-journal-606541

– Ja otetaan tähän alkuun lyhyt esittäytyminen. Kuka olet? Miksi olet täällä? Millaisia odotuksia sinulla on?

Suunnilleen tuolla tavalla alkavat ohjaamani sanataidekurssit, usein vähän pehmennetymmin ja ehkä hiukan yksilöidymmin kysymyksin. Liikkeellelähtö on tämä, vaikka sanamuodot saattavat vaihdella. Siksipä juuri näinikkästee alkaa myös ensimmäinen blogipostaukseni. Tervetuloa mukaan matkaan!

Kukako olen? Sitä olen miettinyt yli puoli vuosisataa (niinpä! mieti sitä!). Olen Sanallistaja (yritys) ja sanallistaja (ihminen joka hahmottaa ja jäsentää maailmaa kielen avulla, määritelmä omani). Olen aina ollut kirjoittaja. Kirjoitan elääkseni ja kirjoitan elääkseni: tuottamalla sisältöä saan elämääni sisältöä mutta myös elannon.

Miksi olen täällä? Todennäköisesti kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, pohdintaa enemmän kuin loppupäätelmiä. Pienet ohikiitävät hetket ja maailmoja syleilevät ikuisesti ratkaisemattomat kysymykset viihtyvät luonnikkaasti rinnakkain. Aihesanoja kertyy kirjallisuuden, musiikin, kuvataiteen ja muun kulttuurin saralta. Pukeutuminen, maltillinen matkailu, kauniit asiat – niitäkin havainnoin, pyrkimyksenä sisällyttää katseeseen ilo ja lämpö.

Tarjolla on kurkistuksia aikuisen naisen eloon ja oloon. Kerron ihanasta tasaisesta arjesta, mutta mukana kulkevat myös raportit kurjuuden kuningattarena olemisesta – ja toisaalta taas ylevöitymisen puhtaat hetket. Tuokiokuvia, katkelmia, fragmentteja. Katson maailmaa häikäilemättömän subjektiivisesti. Ihmisen elämä kaikkine vaiheineen kiinnostaa, imeväisiästä isovanhemmuuteen.

Mitä odotan? Ehkä sillä ei ole merkitystä. Mitä sinä odotat?

Kuuntelehan