Kuva: Adonyi Gábor, Pexels
Osallistuin Suomen Aforismiyhdistyksen järjestämään kilpailuun, jossa etsittiin viiden aforismin sarjaa aiheesta toivo. Sijani oli oman laskuopin mukaan neljäs (laskettu lennosta, kun 10 finalistia esitettiin alenevassa järjestyksessä voittaja viimeksi, ei tarkistuslaskentaa).
Toivosta olen kirjoittanut ennenkin, Ovet auki maailmaan! -näyttelyssä ja runokirjassa Kide.
Tässä ne ovat, uusimmat toivon säkeet, ja aina ajankohtaiset:
Toivo ei koskaan häviä. Aina se jää ja aina se voittaa.
Toivo on se, mitä jää jäljelle, kun mitään ei ole jäljellä.
Toivo on sisaruksista keskimmäinen, oppinut joustavaksi.
Toivo kattaa kaiken. Nälkäiselle pöydän, vaeltajalle näköalan.
Toivo palaa aina. Se on bumerangi, se on kipinäsade ja liekki.
Vaikka kaikki haluu elää säkenöivästä voimasta, ja villi lapsi voi ottaa juoksuunsa mukaan toivon kipinän, on laulu tällä kertaa Anneli Saariston Appelsiinipuita aavikkoon. Voiko olla nimeä tai kielikuvaa, joka paremmin ilmentäisi toivoa?
Sanallistaja 