Ruusuja, rakkautta, rikoksia

rose-4359808_1920

Kuvan ruusut eivät liity juttuun. (Kuva Pixabaysta subak214)

 

Jostakin syystä muistan parhaiten ruusut. Näillä sanoilla alkaa suomennos Maria Langin vuonna 1953 ilmestyneestä salapoliisiromaanista Ruusuja, rakkautta, rikoksia.

Alkuperäinen Rosor, kyssar och döden -teos alkaa selittävämmin: Det jag minns bäst från de underliga och upprörda dagarna i Rödbergshyttan är av någon anledning rosorna. Heti ensi lauseessa se esittelee tapahtumapaikan, Rödbergshyttanin.

Tehokas on myös suomennoksen nimi – Ruusuja, rakkautta, rikoksia – alkusointuineen ja tärisevine ärrineen. Rakkaus on ruma sana,  sanoo Ismo Alankokin. Toki termi lempi onkin ainakin äänneasultaan lempeämpi.

Alkuperäisteoksen nimi Rosor, kyssor och döden puolestaan on nimetty Almquistin  tunnetun Björninna-laulun säkeen mukaan.

Suomennoksessa tässä kohdin on oikaistu eikä säettä ole kirjan mottona kuten ruotsinkielisessä tekstissä on.  Ainakin vuoden 1993 painoksessa on jätetty pois myös  alkuperäisteoksessa olevat kaksi karttaa. Kartat ovat viehättävän graafisia, puupiirroksenomaisia ja ne esittelevät kartanon pihapiirin rakennuksineen sekä aluetta laajemminkin. Kuusikkoa näkyy olevan.

Maria Lang (Dagmar Maria Lange, 1914-1991) oli varsin tuottelias kirjailija, yksin salapoliisiromaneita häneltä ilmestyi nelisenkymmentä, tahtiin kirja per vuosi.

Alkuaikojen kymmenessä  dekkarissa päähenkilönä seikkailee Upsalasta valmistunut  kirjallisuudentutkija,  professorin tytär Puck Bure (o.s. Ekstedt).

Dynamisen, rikoksia ratkovan duon toisena osapuolena työskentelee tukholmalainen rikoskomisario Christer Wijk. Christer on perhetuttuja, sillä hän on Puckin aviomiehen, historianopettaja Einar Buren lapsuudenystävä.

Myös Eje on usein mukana tutkimuksissa, joskin hän saattaa myös joutua oleilemaan toisaalla työnsä vuoksi. Siksi miellän hänen panoksensa ja painoarvonsa vähäisemmäksi.

Klassinen etsivähahmo ja komistus Christer saa paljon toimeksiantoja pääkapungin ulkopuoleltakin, kun Puck kovin usein joutuu tai hankkiutuu hankaluuksiin milloin missäkin. Näihin pulmatilanteisiin liittyy ruumis tai useampia.

Tässä nimenomaisessa Ruusuja, rakkautta, rikoksia -teoksessa tosin ollaan Christerin kihlajaissa morsiamen kotikartanossa keski-Ruotsin vaurailla malmiseuduilla.

Teos on Langin järjestyksessä neljäs, esikoinen ilmestyi vuonna 1949.

Maria Lang on säilyttänyt suosionsa ja asemansa kotimaassaan. Siitä osoituksena ovat 2010-luvulla tehdyt filmatisoinnit. Tästäkin teoksesta on tehty elokuva, joka on ansiokas ja visuaalisesti palkitseva.

Pidän kuitenkin enemmän kirjasta, sen juonesta ja henkilögalleriasta, joille elokuva ei kaikilta osin ollut uskollinen. (Juujuu, tiedetään, kirjat ja elokuvat ovat eri lajityyppejä ja toimivat eri lainalaisuuksien mukaan.)

Toinenkin todiste Langin tuotannon ajattomasta elinvoimasta liittyy elävään kuvaan. Vår tid är nu on meilläkin nähty ruotsalainen tv-sarja. Siinä seurataan Löwanderin ravintoloitsijaperheen vaiheita neljäkymmentäluvun puolivälistä aina seitsemänkymmenluvulle asti.

Viimeisellä tuotantokaudella suvun rikas tytär ajautuu äärivasemmistolaiseen ja terroristisestikin toimivaan kommuunin. Siellä muuan sääntöjä rikkova nuori nainen saa ankaran kurinpitopalautteen, kun hän jää kiinni lukemasta salaa Rosor, kyssor och döden -teosta, tuota ”pikkuporvarillista hapatusta”. (Olin niin ylpeä, kun tunnistin tutun kirjankannen kohtauksesta!)

Siru Kainulainen on mainiossa esseekokoelmassaan Elämäni kirjat tutkaillut suhdettaan muun muassa Langin tuotantoon esseessä Dekkarien opetukset. Hän pohtii oman teiniminänsä innostusta Puck-dekkareihin ja ymmärtää sen nykynäkökulmasta hyvin.

Paitsi murhien selviämisestä syntyvä helpottumisen tunne, palkitsevia ovat myös kirjalliset viittaukset sekä ”Puckin eroottis-emotionaliset vaiheet, tapa antautua tarkastelemaan naisia ja miehiä sekä tehdä johtopäätöksiä, jotka eivät aina osu oikeaan.”

Ruusuja, rikoksia ja rakkautta kuuluu kesäkäyttökirjastooni. Pidän siitä, miten tilanteet päättyvät, asiat saavat ratkaisunsa ja paha saa palkkansa. Pidän sujuvasta kielestä ja sympaattisista henkilöistä, joita tässäkin kirjassa piisaa. Turhaan ei alussa ole  henkilöluettelo. Samaistun epäluotettavaan kertojaan, joka ajoittain tekee liian nopeita päätelmiä.

Luen Maria Langia suomeksi ja ruotsiksi, samoja kirjoja moneen kertaan. Kirjat ovat perinteisiä arvoitusdekkareita. Ne ovat turvallisia ja vilpittömiä, kaukana epämääräisestä määrittelemättömästä kauhusta tai selittämättömästä ja selvittämättömästä pahuudesta. Puhdasotsaisten maailmassa syylliset saadaan kiinni ja he saavat rangaistuksensa.

Auringon eteen tulee hetkeksi varjo, mutta se poistuu. Mitään peruuttamatonta ei sittenkään tapahtunut ja idyllissä aurinko paistaa taas. Ikuinen kesä.

Ja kuitenkin, mikä muu voisikaan soida tähän loppuun kuin Where the wild roses grow?

 

 

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s